Märät vaateet tuntuivat inhottavalta ihoa vasten. Aada otti matikan kirjan esille ja puri samalla huultaan ettei kyyneleet jälleen nousisi silmiin. Hän ei saisi näyttää sitä täällä, ei tyttöjen edessä tai koko luokan. Aada käänsi kirjan sivua varovasti, vaikka ajatukset eivät pysyneet enää matikassa. Ulkona sade rummutti ikkunoita, ja luokkahuoneen lämmin ilma tuntui tunkkaiselta märän takin alla. Hän huomasi, että luokan muiden katseet osuivat häneen silloin tällöin, mutta kukaan ei kysynyt mitään. Aada veti märän takin hihaa hieman ylös ja yritti keskittyä matikan tehtäviin. Opettajan ääni kantautui jostain kaukaa, liitu rahisi taululla. Numeron sumenivat silmissä. Aada räpytteli silmiään nopeasti ja laski katsee vihkoon.
”Aada, miten tämä lasketaan?” Opettaja herätti Aada ajatuksista. Luokkaan laskeutui hiljaisuus.
”Ööö, en tiedä” Aada vastasi ja odotti tukahdettuja naurun yrityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti