joulukalenteri luukku 6

Itsenäisyys päivän aamu valkeni aurinkoisena. Ilta toi tullessaan lumisateen. Illalla syttyi ikkunaan 2 pientä sinivaloista kynttilää.    Saunan lämmössä Helena oli puhunut Olivialle ystävällisesti. Kaisla oli ollut sitä mieltä että kun on juhlapäivä Helena ei halunnut olla ilkeä, mutta Olivia oli toista mieltä vaikka ei sitä ääneen sanonut. He söivät hyvän juhla aterian ja sitten oli vuorossa ne linnanjuhlat ja tottakai Helena arvosteli jokaisen puvun. Joitiin glögiä ja syötiin pipareita. Tällä kertaa Olivia ei osallistunut pipareiden tekoon oli vaan Olivia todennut Maxille, - kyllä sinä tiedät.  Ja kyllähän Max sen tiesi. Ensimmäisellä kerralla keittiössä oli tuoksunut palaneiden pipareiden tuoksu. Kun kello oli jo melkein puolen yön oli Helena toivottanut hyvää yötä ja sanonut että sitten alkaa joulun suunnittelu. Olivia ajattelee sitä kauhulla. Mutta toivoi edelleen että Helenan ystävällisyys säilyisi. Olisi helpompaa viettää ja valmistella joulua, ettei tarvitse aina miettiä miten tai mitä toinen haluaa vaikka joulu vietetäänkin yhdessä heidän kotona. Se oli ollut Kaislan idea että joulukuusi tuodaan jo sisälle ja nyt seisoo olohuoneen nurkassa hieman ankeana ilman koristeita vain sinivalkoinen suomen lippunauha kiertää kuusta. Max oli ehdotttanut että laitettaisiin edes joulukuuseen valot. Mutta Kaisla oli sen kieltänyt jyrkästi ja sanonut että loput joulukuusen koristeet sitten aatonaattona laitetaan. 

 

Joulukalenteri luukku 5

 Seuraavana aamuna Olivia ihmetteli Helenan käytöstä. Eilen Helena oli ystävällinen ja nyt tänään taas välttelevä ja töykeä. Myöhemmin Olivia tajusin sen. Jos Kaisla tai Max oli lähellä Helena muuttui kylmäksi, mutta kun he olivat kahdestaan Helena oli ystävällinen. Olivia ei saanut vastausta näihin tai ei halunnut suoraan kysyä sitä Helenalta. Hän halusi vain että joulun saisi viettää rauhassa ja ilman mitään ylimääräistä riitaa. Koko päivä oltiin mietitty ja valmistettu itsenäisyys päivää ja mikä tärkeintä oli se että illalla katsottaisiin linnanjuhlat. Illalla omassa rauhassa Olivia sanoi Maxille. - Oletko huomannut kun sinä tai Kaisla ette ole lähellä Helena on minulle ystävällinen, mutta heti kun ootte lähelle hän on kylmä ja etäinen. Max ei osanut siihen sanoa mitään. hän vain katsoi ikkunasta ulos. 

Olivia sytytti pöydällä olevaan pieneen kuuseen valot ja katseli hetken kuusta. huomenna olisi itsenäisyys päivä ja jouluun olisi vielä 19 yötää. - kyllä tästä selvitään Max sanoo ja jatkaa naurahtaen. - sanon varmaan, kyllä tästä selvitään vielä monta kertaa ennen joulua. Max laskee kirjan syliinsä ja sanoo vielä - ja sitä paitsi hyvin sinulla ja äidillä meni tänään ne itsenäisyys päivän suunnitelut. Olivia on hetken hiljaa ja sanoo sitten, - niin, se on vaa niin että aina kun sinä tai Kaisla ette oo kuulemassa niin hänen kanssa menee hyvin. 

Joulukalenteri luukku 4

 Olivia heräsi outoon ääneen. Hän vilkaisi kelloa, se näytti 06.00. Max nukkui sikeästi Olivian vieressä. - ei voi olla totta. Olivia huokaa ja nousee ylös. Laittaa aamunakin päälle ja villasukat jalkaa. Sitten hiipii hiljaa ovelle. Ääni voimistuu. Sitten Olivia tajuaa mistä ääni tulee. - hyvä kun heräsit. Päätin että tänään siivotaan joulukuntoon tää talo. Helena sanoo melkein huutaen imurin äänen yli. -ei vielä Helena. Olivia yritti estellä. Mutta Helena ei kuunnellut vaan pöyri touhukkaan näköisenä imuri perässään pitkin taloa. Olivia laadusta keittiöön ja huomasi että kahvit oli jo keitetty. Imurin ääni lakkasi ja Helena saapui keittiöön. - ajattelin että nyt tehdään joulusiivous Helena sanoi ystävällisesti ja se sai Olivian hieman hämilleen. - niinhän sinä sanoit Olivia vastasi äänessä hieman hämmennystä. - ylihuomenna on Itsenäisyys päivä. Helena jutteli kuin vanhalle ystävälle. - niin on, Olivia vastasi. Helena vielä oli kysellyt onko Itsenäisyys päivänä jotain menoja. Olivia oli vastannut sen mitä tiesi. 

Ilta toi tullessaan uuden lumisateen. Vielä illalla vuoteessaan Olivia mietti ääneen mikä sai Helenan olemaan noin ystävällinen. Maxin mielestä Olivian ei pitäisi nyt murehtia siitä miksi Helena oli ystävällinen vaan nauttia siitä kun kerran he juttelevat kuin vanhat ystävät. Olivia aavisti että hän oli saanut ennen aikaisen joululahjan. Sen mitä oli eilen toivonut. Ja niin Helenan ystävällisyys jatkui. 

Joulukalenteri luukku 3

 Katuvalot loistivat joulukuiseen iltaan. Ensinmmäiset lumihiutaleet tanssivat niiden valossa. -nyt se myrsky alkaa, Kuului Helenan ääni olohuoneesta. Olivia vilkaisi ikkunaan jossa loisti paperitähti. Ikkunan takana paperitähden valossa loisti valkoiset pienet lumihiutaleet. Max saapuu huoneeseen ja sulkee oven samalla sanoen, -kyllä, tästä joulusta selvitään. Olivia ei vastannut mitään vaan oli syventynyt jouluiseen kirjaan. Olvia laski kirjan ja sanoi - mutta, jouluun on vielä 21 päivää Olivia sanoo huokaisten. Max tulee Olivian viereen ja sanoo - selvitään kyllä. - mutta miten? Olivia kysyy. - parhaiten selviät kun et aina huomioi tai vastaa. Max vastaa ja ottaa joulun jännitys kirjan ja syventyy jouluisen Dekkarin pariin.

Lumihiutaleet jatkoivat tanssimista. Ja pian koko maa oli saanut uuden puhtaan valkoisen peitteen. Myrskyksi asti lunta ei kuitenkaan tullut. Ilta alkoi kääntyä yön puolelle kuin pieni talvinen varjo. Olivia kuunteli yön ääniä ja toivoi että joulu tulisi pian ja olisi pian ohi. Hän odotti hieman pelolla jouluaattoa. Ennen nukahtamista Olivia toivoi että kaikkein paras joululahja olisi että tulisi toimeen Helenan kanssa. Ilman että pitää pelätä ettei ole tarpeeksi hyvä.

Joulukalenteri luukku 2

 Ovikello soi uudestaan mutta tällä kertaa se soi kärsimättömästi. Max ja Olivia vilkaisivat vielä toisiaan sitten Max sanoi -minä menen avamaan. Olivia alkoi keittämään kahvia. Hänen kädet jähmettyi,kun kuuli eteisestä kantautuvat äänet. He ovat täällä. Olivia kuuli kuinka Helena selitti että lähtivät aikaisemmin että ei tule matkatressiä. Niimpä,niin. Tosiaan matkatressiä. Olivia ajatteli vähän hieman katkerasti. - lumimyrskyäkin oltiin luvattu Helena sanoi hymyillen Maxille kun Olivia saapui eteiseen. Helenan hymy hyytyi vakavaan katseeseen kun hänen katseensa osui Oliviaan. 

Helenan kädessä oli paperikassi josta pilkisti joulukoristeita. Punaisia joulukuusen palloja, ja kimaltavaa nauhaa. Olivian olisi tehnyt mieli tokaista, että löytyy meiltäkin joulukuusen koristeita. Mutta jätti sanomatta.

-Eikö täällä saa kahvia? Helena kysyi ärtyneeseen tyyliin. - tottakai saa Olivia vastasi ja kiirehti takaisin keittoon kahvin keittöön. Olivian perässä tuli Kaisla. - toin teille joulu iloa Kaisla sanoo ja nostaa samalla joulukakan pöydällä. Olivia ei ehdi sanoa kuin kiitos, kun Helena tulee keittiöön ja kysyy nenäänsä rypistäen - mikä täällä tuoksuu? 

Silloin Olivia tajuaa että eilisten palaneiden pipareiden jäljiltä keittiössä tuoksuu vielä hento käry.- no tuota... Oliva yrittää aloittaa, mutta Helena oli jo kiinnittänyt huomion pellillä oleviin pipareihin. - ei, aina voi onnistua Helena sanoo hieman lempeämmin,mutta Olivia tiesi ettei lause ollut hänelle tarkoitettu. 

Kahvi oli valmasta. He istuivat pöydässä kun Helena kysyi - mites joulu valmistelut? Max vilkaisi Oliviaa ja sanoi -no, en vielä tiedä. Mutta joulukuusi tuodaan olohuoneeseen aatonaattona. - hieno, toin joulukuusen koristeita. Helena sanoi. Olvia aavisti että joulusta ei tulisi hyvä. 

Joulukalenteri luukku 1

- mikä täällä tuoksuu? Max kysyi. -voi ei, Olivia huudahti ja juoksi kiireesti keittiöön. Olivia katseli surullisen näköisenä piparkakkuja pelillä, ne olivat reunoista palaneen näköisiä. - voi ei, ei tästä joulusta tule mitään Olivia huokaa. Max oli tullut Olivian viereen ja silittää hellästi Olivian selkää. -kyllä tästä hyvä joulu tulee Max yrittää lohduttaa. -eikä tule. Mitä äitisi tai siskosi sanoo? 

Max ei vastannut, katsoi vain pellillä olevia pipareita. Olivia näki että Max yritti kätkeä lohdutuksen taakse huvittuneen hymyn.

Maxin lähdettyä Olivia jäi istumaan keittiönpöydän ääreen. Hän katseli surullisesti pipareitaan.

Hänen kännykkä piippasi viestin merkiksi. "Päätimme tulla jo huomenna" viestissä luki. Olivia näki että viestin lähetti Maxin sisko Kaisla. 

Jouluaattoon oli vielä 23 yötä ja he tulevat jo huomenna. Olivia alkoi kiireesti siivota sillä Maxin äidillä Helenalla oli aina jotain sanottavaa heidän elämästä.. 

Kun Max saapui kotiin. Hän katsoi ihmeissään Oliviaa. -mitä sinä teet? Max kysyi. - He tulevat jo huomenna Oliva vastaa. -siis ketkä tulevat? Max kysyy ihmeissään. - Äitisi ja siskosi. Olivia vastaa jälleen ja yrittää pitää äänensä normaalina. Max kyllä tiesi ettei hänen äitinsä ja Olivia tulleet toimeen. Mutta kun äiti ilmoitti tulevansa jouluksi heille he eivät keksineet syytä ettei he voisivat tulla. 

Makuuhuoneen ovella he vielä suutelivat mistelinoksan alla. Ja valmistautuvat huomiseen.

Kun aamu sarasti oli maa saanut uuden lumipeitteen. Olivia oli herännyt ennen Maxia, jatkaakeseen siivoomista, vaikka silmät olivat väsymystä täynnä. Hänellä oli tarve saada kaikki näyttämään täydellistä -  tai ainakin niin siistiltä, ettei Helena pääsee heti huomauttamaan asiasta.

Keittiössä leijui vielä hennosti palaneiden pipareiden tuoksu. Olivia oli laittanut uuden piparitaikinan kylmään. Ja päätti tällä kertaa onnistua. 

Max  ilmestyi keittiön ovelle hiukset pörrössä ja villasukat jalassa.  Hän nojasi hetken oven karmiin katsoen Oliviaa, ja sanoi sitten pehmeästi -ei sinun tarvitse heti aamusta. Olivia kääntyy katsomaan Maxia

- en halua antaa heille syytä.. no mihinkää Olivia sanoo ja yrittää hymyillä, mutta hymy jää vaisuksi. 

Max tulee Olivia luokse vetää hänet pehmeästi syliin ja sanoo 

-Jos Helena löytää syyn, hän keksii sen vaikka täydellisestä kodista. Me selviämme. Olet tehnyt jo paljon enemmän kuin tarpeeksi.

Heidän hellä ja lämmin hetki päättyy kun ovikello soi vaativasti.

hiljainen huone 4/4

käytävä oli kylmempi kuin äidin huone kun Mira astui ulos huoneesta. lumipyry oli alkanut uudestaan. jossain kuului pientä rahinaa ensin hiljaa ja sitten se koveni, kuin joku olisi vetänyt raskasta ja metallista lattiaan pitkin. Mira säpsähti ääntä ja juoksi ulko ovelle. kun hän yritti avata ovea se siirtyi aina vaan eteen päin kuin käytävä jatkui ja jatkui. Mira hätääntyi eikö hän koskaan pääse täältä pois ja hän toivoi että tää uni päättyisi jos hän näkisi unta. Mutta kaikki tuntui todelliselta.  sama metallinen rahina loppui ja alkoi pian uudestaan, tällä kertaa se tuntui kuin olisi ollut Miran vieressä hän yritti juosta mutta jalat eivät kantaneet eteen päin. Jalat tuntui kuin ne olisivat olleet lyijyn raskaat. ne eivät totelleet. Rahina kasvoi se ei ollut enää yksi pitkä, vaan monta pientä ja lyhyttä. Mira sanoi ääneen itselleen, ole kiltti ja herää, herää. tämä ei ollut enää mitään harhaa vaan se tuli oikeasti jostain ja käytävä vaan jatkui kun  Mira pääsi ovelle. 

kun Mira lopulta pääsi ulos vanhainkodista ja kotiin omaan pieneen yksiöön, hän ajatteli olevanssa turvassa. mutta sama rahina alkoi kotonakin ja ihan kuin joku huutaisi hänen nimeään.