pöydällä lepää kasa kirjoittamattomia
kirjeitä. niiden vieressä on lamppu, kuin olisi
väsynyt olemaan päällä. se värisee hetken. kuin
miettien olisiko päällä vai sammuneena.
huoneessa tuoksuu muste, vanha ja hieman katkera.
sormet kääntävät arkin kuin katsoen olisiko,
toisella puolella jotain.
kynän kärki koskettaa paperin pintaa mutta,
sanat ei synny. kuin olisi kirjoittanut, varjon tai
hengityksen. kun sanat paperille tulevat, eivät kynästä.
vaan siitä hetkestä kun käsi vapisi.
kun mitä sydän sanoi, mutta kieli ei osannut kertoa.
yksi tahraleimoista muistutta silmää,
toinen sadepisaraa ja
kolmas sydäntä joka tihkuu kuin verta.
mut, kaikki olivat todisteita siitä,
että hän oli jotain yrittänyt,mutta
ei osanut kirjoittaa niitä sanoiksi tai
kokonaiseksi tarinaksi.
aamu tuli hitaasti ja valo
kulki pitkin lattianrajaa.
tarttui paperin kulmaan.
muste ei ollut kadonnut vaan kuivunut.
se oli merkki siitä että joku oli yrittänyt
jotain kirjoittaa mutta ne eivät syntyneet sanoiksi.
tahroja paperilla oli
pieniä pysähdyksiä ajassa.
todiste siitä että hiljaisuuskin osaa
joskus puhua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti