Kaupungin yllä lepäsi sumu, ja jo
Ennen iltaa pimeys laskeutui. Elettiin talviaikaa.
Marraskuun illan sumu liikkui hiljaa kaupungin kaduilla.
Se ei ollut synkkä, eikä harmaa, vaan hopeinen verho.
Talojen ikkunoihin syttyi yksi kerrallaan valot. Ne heijastuivat märkää asfalttia vasten kuin pienet timantit.
Puut seisoit katujen varrella alastomina, syksyn eri väriset lehdet makasivat puiden ympärillä, kuin muisto menneestä kesästä.
Jossain kaukana haukahti koira, kuin muistuttaen tulevasta yöstä. Joki virtasi, mukanaan pientä jäähilettä. Sen pinta nieli valon, ja palautti särkeenä takaisin.
Ihmiset kulkivat kumarassa ja päät painuksissa. Hengitys hyörysi kuin pienet pilvet. Jokainen ikkuna oli kuin toinen maailma, lämpö johon ei vielä ehtinyt.
Sumu oli hellä, pysähtynyt kuin taivas olisi tullut lepäämään väsyneen kaupungin ylle.
Kadun kulmassa vanha lyhty välähti, valo väräsi sen sisällä. Kuin sydän, joka jaksaa vielä sykkiä.
Marraskuun yö hengitti syvää unta. Sen hengitys tuoksui märälle maalle ja lupauksselle siitä että pimeys on välivaihe valolle.
Marraskuu oli lupaus tulevasta talvesta. Hiljainen odotus lumesta. Ja kun viimeinen ikkuna sammuu. Sumu vaan jää hiljaa vaeltamaan nukkuvan kaupungin ylle. Aamun tullen se vetäytyy metsän ylle, kuin ei haluaisi vielä kadota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti