käytävä oli kylmempi kuin äidin huone kun Mira astui ulos huoneesta. lumipyry oli alkanut uudestaan. jossain kuului pientä rahinaa ensin hiljaa ja sitten se koveni, kuin joku olisi vetänyt raskasta ja metallista lattiaan pitkin. Mira säpsähti ääntä ja juoksi ulko ovelle. kun hän yritti avata ovea se siirtyi aina vaan eteen päin kuin käytävä jatkui ja jatkui. Mira hätääntyi eikö hän koskaan pääse täältä pois ja hän toivoi että tää uni päättyisi jos hän näkisi unta. Mutta kaikki tuntui todelliselta. sama metallinen rahina loppui ja alkoi pian uudestaan, tällä kertaa se tuntui kuin olisi ollut Miran vieressä hän yritti juosta mutta jalat eivät kantaneet eteen päin. Jalat tuntui kuin ne olisivat olleet lyijyn raskaat. ne eivät totelleet. Rahina kasvoi se ei ollut enää yksi pitkä, vaan monta pientä ja lyhyttä. Mira sanoi ääneen itselleen, ole kiltti ja herää, herää. tämä ei ollut enää mitään harhaa vaan se tuli oikeasti jostain ja käytävä vaan jatkui kun Mira pääsi ovelle.
kun Mira lopulta pääsi ulos vanhainkodista ja kotiin omaan pieneen yksiöön, hän ajatteli olevanssa turvassa. mutta sama rahina alkoi kotonakin ja ihan kuin joku huutaisi hänen nimeään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti